tiistai 27. elokuuta 2019

Tiimioppiminen


Mikä on tiimin visio?

Vision avulla pyritään luomaan jokaiselle tiimiläiselle kuva tulevasta. Vision on oltava yhtenäinen ja kaikille selvä, jotta jokainen osaa ottaa oman paikkansa tiimissä ja tietää mitä tekee tai mitä kohti mennään.

Kun yhteinen päämämäärä tiimin kanssa on päätetty siihen sitoudutaan ja sille annetaan täysi työpanos.

Miten rakentuu hyvä tiimihenki?

Jotta saadaan aikaan vahva tiimihenki tarvitsee kehden erittäin oleellisen asian olla kunnossa. Luottamus ja motivoitunut asenne ovat mielestäni kaksi peruspilaria joiden päälle vahva tiimi rakentuu.



Itsensä johtamisen taito

Merkittävimpiä asioita itsensä johtamisen taidoissa ovat omien vahvuuksien ja heikkouksien tunnustaminen ja tunnistaminen sekä niiden kehittäminen.
Itseäni motivoi eniten ihmiset ympärilläni, haluan oppia heiltä uusia asioita ja vastaavasti jakaa heille omaa tietoa ja taitojani asioista.

Yhteiset pelisäännöt

Vuorovaikutus tiimin välillä on avainasemassa siinä toimiiko yhteiset pelisäännöt vai ei.
Yhteisillä pelisäännöillä jokainen sitoutuu projektiin ja sisäistää missä mennään.

Seuraavien sääntöjen on oltava selvät jotta tiimi toimii

  • Aikataulut
  • Deadlinet
  • Kommunikaatio
  • Poissaolot
Dialogi

Vuoropuhelu ja yhdessä ajattelu saa asiat eteenpäin. Toisen näkemys asiasta voi myös olla eri kuin omasi, mutta voisitko oppia siitä jotakin?

Nämä neljä on hyvä pitää mielessä

  • Kuuntele
  • Kunnioita
  • Odota
  • Puhu suoraan 
Hyvällä tiimihengellä saadaan aikaan hyviä tuloksia ja se auttaa ennen kaikkea meitä olemaan ylpeitä siitä mitä teemme, keitä olemme ja mitä saavutamme.

Kuvalähde:
 twipu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti